Yritys
![]() joogakauppa 2005-2008 |
![]() Joogakauppa 2008- |
Astanga Joogakauppa on palvellut joogaajia ja joogahenkisiä asiakkaittaan kohta kymmenen vuotta. Kaupan alkumuoto oli hylly joogasalin nurkassa, josta myytiin harjoittelijoille joogamattoja ja muita harjoitusvälineitä. Vuonna 2001 perustettiin Kallioon, Helsinginkadulle ensimmäinen liike jossa oli jo sangen mittava valikoima joogamattoja,kirjoja, vaatteita sekä ayurveda-tuotteita.
Helsinginkadulta kauppa muutti keskustaan 2006. Fredrikinkadulla sijainnut liike oli sijainniltaan parempi kun Astanga Joogakoulun pääsaliksi oli vakiintunut Annankadulla sijaitseva shala. Joogakauppa laajensi tuotevalikomaansa samaan aikaan. Uusina tuotteina kaupalla olivat mm. Jivan ayurveda-lääkkeet, luonnonkumista valmistetut joogamatot.
Vuonna 2008 joogakauppa irtautui omaksi osakeyhtiökseen Helsingin Astanga Joogakoulusta. Omaa yhtiötä oli helpompi kehittää palvelemaan kaikkia joogan harrastajia kun aiemmin paino oli liikkeen nimen mukaisesti ollut astanga joogassa.
Fredrikinkadun liike jäi pieneksi kun piikkimatto villitsi suomalsia. Lähes ainoana jälleenmyyjänä Astanga Joogakauppaan virtasi asiakkaita ympäri Suomen. Kauppa muutti suurempiin tiloihin Eerikinkadulle, aivan Joogakoulun salin nurkalle. Uusi tila remontoitiin avaraksi ja valoisaksi, vastapainoksi Fredrikinkadun basaarimaisesta kellaritilasta.
Joogakauppa täyttää elokuussa 2011 kymmenen vuotta. Paljon on tapahtunut. Joogakaupan avajaisia vuonna 2001 oli paikalla kunnioittamassa Joogaguru Sri K Pattabhi Jois. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin hänen traditionsa jatkaja Sharath Jois tulee pitämään kurssia Helsinkiin ja toivottavasti osallistuu kaupan juhlaan.

